torstai, 7. marraskuu 2019

Toinen kisapäivä ja paluu Suomeen

Blogipäivitykset raahavat perässä, sillä lähdimme ajamaan takaisin Suomeen heti kisojen päättäjäisten jälkeen. Taas vedettiin ihan yhtä soittoa, joten blogin päivittäminen ei ollut mahdollista.

Sunnuntaina alkoi se vesisade, jota oli luvattu koko kisojen ajan. Onneksi itse vältyimme siltä, vaikka ryhmän viimeisenä jäljestänyt Kerstin joutuikin pahaan kaatosateeseen kesken jäljen. Aamulla kokoonnuimme taas kisakeskukseen aamupalalle ja lähdimme siitä yhdessä pelloille. Niina nosti arvonnassa kolmannen jäljen, joka olikin katselijoiden kannalta ainoa, jonka näki hyvin. Pohjat olivat vehnänorasta kuten lauantainakin. Tänään B-ryhmää tuomaroi ranskalainen Vincent Solare. 

su5.jpg

Päivän ensimmäisenä jäljesti saksalainen Sabine Kessler, jonka koira teki hienon 98 pisteen jäljen. Toisena Ranskan koirakko 81 pisteellä ja sitten oli Niinan vuoro. Piru teki tarkkaa työtä, joskin se oli aavistuksen laiskemman oloinen kuin lauantaina. Esineilmaisut olivat hieman hitaat. Jäljentekijät olivat kävelleet jäljet ristiin ja siitä syystä kaavio oli hieman erikoinen kaarreosuuden kohdalta. Jäljentekijä opasti Niinaa missä oma jälki kulkee ja koiran olisi saanut ohjata omalle jäljelle tässä risteyskohdassa, jos se olisi häiriintynyt. Pirua ei kuitenkaan sellaiset hetkauttaneet, tällaiset ovat sille ihan tuttua kauraa. Kaarreosuus oli vain aika hassusti tehty ja kulki aivan kiinni viereisessä jäljessä. Yksi esine Pirulta jäi nostamatta ja sunnuntain pisteinä 91. 

Slovakian koira jäi tänäänkin paalulle. Neljäntenä ajanut ranskalainen diskattiin jostain syytä, jota on ihmetelty jälkipyykkinä kovasti. Syytä emme tiedä miksi. Ryhmän viimeisenä ajanut Kerstin sai 78 pistettä. Tänään saksalaisten tulospalvelu oli toiminut aika tehokkaasti ja pystyin seuraamaan myös A-ryhmän tuloksia. Unkarilainen koira sai 10 pistettä jäljeltä. Tapaus oli aika erikoinen, sillä jälki oli yksinkertaisesti kadonnut siten, ettei jäljentekijäkään pystynyt sitä löytämään. Koirakon olisi sääntöjen mukaan kuulunut saada uusi jälki, mutta ryhmän tuomari ei siihen suostunut. Unkarilaiset olivat syystä aika tyytymättömiä tähän, sillä koira oli edellisenä päivänä tehnyt 92 pisteen tuloksen. 

Siirryimme viettämään kisojen päättäjäisiä Bucy-le-Longin koiraklubille. Ranskalaiseen tapaan kilistelimme shampanjalla palkintojenjaossa. Päällimmäisenä Ranskan turneesta onkin jäänyt mieleen, että joka paikassa on shampanjaa, camembert-juustoa ja patonkeja, jopa pelloilla liikkuneessa kanttiiniautossa. Kilpailukirjojen yhteydessä palautettiin myös koirien rekisteritodistukset, joten nyt Piru on todettu puhdasrotuiseksi koiraksi ihan kansainvälisessä hovawartyhdistyksessä asti! 

su2.jpg

su4.jpg

su3.jpg

Maailmanmestaruuden voitti tänä vuonna Tsekin Katerina Houskova koirallaan Drakulka Katcina Smecka pistein 189. Hopealle tuli Saksan Sabine Kessler ja Escada vom Hohenloher Land 188 pisteellä ja pronssille Ranskan Birgitte Pauget ja Aleka von den Füchsen 178p. Kilpailuissa saatiin viisi tulosta. Niinan ja Pirun lauantainen epäonnistuminen jätti parin ilman tulosta. Palkintopöydällä oli yllättävästi taas shampanjaa, lisäksi mitalistit saivat upeat hovawart-naulakot ja kaikille kilpailijoille annettiin hieno hoffi-jälkipaalu kotiinvietäväksi.

su.jpg

su6.jpg

Tunnelma kilpailupaikalla oli mahtava. Hovawartväki osoittautui välittömiksi ja ystävällisiksi myös kansainvälisesti. Oli hienoa päästä mukaan tälle matkalle! Kotiinlähtö poltteli meitä molempia jo kisojen päättyessä, sillä meillä oli 2800 kilometrin ajomatka sekä 2 tunnin laivamatka vielä edessä. Onneksi järjestäjät huomioivat meidät pitkältä saapuneet ja pyrkivät päättämään kilpailut nopeasti. Pääsimme lähtemään matkaan puoli viideltä sunnuntai-iltapäivänä ja ajaa posotimme yhtä soittoa Saksaan, missä nukuimme muutaman tunnin autossa. Frankfurtissa ajoin harhaan erässä rampissa, mistä minun olisi pitänyt liittyä kolmen kaistan läpi seuraavaan ramppiin. Liikennettä oli tietysti jonkun verran ja pupu meni pöksyyn ja ajoin ohi. Tätä liittymistä jouduttiinkin harjoittelemaan sitten pariin otteeseen niin, että vasta kolmannella yrityksellä onnistuin tunkemaan sinne minne pitikin. Puolassa ajoimme toisen kerran harhaan tiemerkintöjen vuoksi, sillä kylteissä luki juuri se mitä pitikin ja yhtäkkiä ajoimmekin aivan päinvastaiseen suuntaan. Tässä jouduimme tekemään parinkymmenen kilometrin ylimääräisen lenkin, että pääsimme takaisin oikeaan suuntaan. Samassa yhteydessä päätimme etsiä tankkauspaikan, minkä takia jouduimme myös poikkeamaan reitiltä. Puolassa huoltoasemia ei ihan turhan paljon ole.

Puolan läpiajo maanantaina kestikin sitten ihan aamusta iltaan. Varsovan liepeillä liikenne oli tällä kertaa hämmästyttävän rauhallista, sekopäisiä autoilijoita oli vain muutamia eikä kuoleman tuntu ihan jatkuvasti läsnä matkalla. Liettuan läpi Latviaan ajoimme maanantaiyönä. Uskomaton tuuri kävi, kun satuimme tienvarsihotellille juuri ennen kahtatoista yöllä, jolloin se olisi mennyt kiinni. Olimme jo pelänneet joutuvamme nukkumaan autossa myös toisen yön, sillä useisiin kymmeniin kilometreihin matkan varrella ei ollut yhtään mitään. Olipa upeaa päästä suihkuun ja sänkyyn nukkumaan! Päätimme viipyä hotellissa seitsemään asti aamulla, että pääsisimme myös aamupalalle. Uni tulikin kyllä tarpeeseen.

Tiistaina meillä oli vielä kuuden tunnin ajomatka Tallinnan satamaan. Varasin matkalta laivalipun 16.30 lähtevään laivaan. Päivä oli ollut hyvin tuulinen ja myös laivamatka oli aikamoista keinuntaa. Aluksi pelkäsin tulevani merisairaaksi, mutta alkumatkan lievä kuvotus onneksi väistyi nopeasti. Helsinkiin saavuimme 18.30 ja jostain käsittämättömästä syystä molemmat navigaattorit ohjasivat meidät kiertoreittiä kakkostietä Sastamalaan. Isoa kolmostietä olisi ollut paljon mukavampi ajaa. Olimme kotona yhdeksän aikaan tiistai-iltana. Paluu Suomeen oli karu lämpimän Ranskan jälkeen, siellä oli viitisentoista astetta lämmintä ja tarkeni hyvin ilman takkia ulkona, joskaan ei enää tuulisella pellolla. Mutta olipahan hieno reissu! Tätä muistellaan kyllä pitkään.

lauantai, 2. marraskuu 2019

Ensimmäinen kisapäivä

Aamulla olimme ennen yhdeksää kokoontumispaikalla. Siellä tarjottiin aamupalaa eli kahvia ja croissantteja. Kilpailijat jakaantuivat A- ja B-ryhmään kuulemaan opastuksen ennen kisoja. B-ryhmän johtaja puhui ainoastaan ranskaa ja saksaa, joten sormi meinasi mennä pahan kerran suuhun. Onneksi ahdinkomme huomasi Unkarin tiiminjohtaja, joka oli Niinan tuttuja viime vuoden kisoista. Hän syöksyi tulkkaamaan meille englanniksi ohjeet, jotka olivat varsin sekavat. Ensin arvottiin kokoontumispaikalla kolme ensimmäistä suorittavaa koirakkoa. Ryhmän johtaja ilmoitti ensin, että ainoastaan nämä koirat lähtevät nyt pellolle ja loput voivat lähteä pois. Unkarilaisen tulkkimme välityksellä onnistuimme tivaamaan meille luvan lähteä mukaan katsomaan jälkiä, enkä tiedä miten sinne lopultakaan oltaisiin päästy, jos todella olisimme tässä vaiheessa jättäytyneet pois matkasta. Ohjeet pelloille siirtymiseen piti oikein tivata ryhmän johtajalta, mutta lopulta olimme mekin kartalla. 

Kisapellot sijaitsivat kahden kilometrin siirtymän päässä ja komeat pellot olivatkin. Valtava peltoaukea, jossa kävi järkyttävän kova, puuskittainen tuuli. Arvelin heti, että keli tulee koitumaan monen koirakon kohtaloksi. Mullalla jäljestäminen tuollaisessa puhurissa ei ole mitään helppoa. Ensimmäiset kolme koirakkoa arpoivat vielä uudelleen lähtöjärjestyksen. Ensimmäisenä lähti Slovakia, jonka koira valitettavasti jäi paalulle uusintalähetyksestä huolimatta. Saksan Kerstin oli seuraavana, tuomari kysyi suostuuko hän ajamaan slovakialaiselta jääneen jäljen ja Kerstin suostui. Jäljentekijä kävi siirtämässä paalua 20 askelta eteenpäin ja siitä lähdettiin liikkeelle. Kerstinin koira jäljesti todella upean jäljen, keli aiheutti vähän haasteita ja kaksi esinettä jäi, loppupisteinä 86p. Seuraavana ajoi Ranskan koirakko, joka keskeytyi koiran hukatessa jäljen.

la2.jpg

Neljäntenä oli Niinan ja Pirun vuoro. Nämä neljä ensimmäistä jälkeä olivat samalla, valtavalla peltolohkolla. Piru lähti matkaan erittäin vakuuttavasti. Se ajoi rauhallisesti, tarkasti ja korrektisti. Ei tarkistellut lainkaan vaan eteni täysin suoraan jälkeä pitkin. Esineilmaisut olivat aavistuksen hitaat. Kunnes viidennen esineen jälkeen tultiin suoraan kulmaan ja koira käveli siitä suoraan yli. Tuomari antoi Pirun edetä 50 askelta pois jäljeltä ennen keskeytystä siinä toivossa, että koira olisi palannut, mutta ei. Piru yksinkertaisesti päätti, että sille riitti tätä lajia ja jäljeltä poistuminen oli ihan selvästi koiran oma valinta, ei kyse siitä etteikö se olisi selvittänyt jälkeä. Sillä olisi ollut enää kaksi suoraa jäljellä ja ennen keskeytystä sen jäljestys oli aivan erinomaista. Kova tuuli ei vaivannut Pirun työskentelyä lainkaan. Myös tuomari kehui sitä kovasti, työskentely oli "perfect", kulmat "perfect" ja sanoi, ettei ole aikoihin nähnyt noin upeasti työskentelevää koiraa. Tuomari oli kovasti pettynyt ettei koira selvittänyt jälkeä loppuun ja ihmetteli, ettei käsitä mitä oikein tapahtui. Pirun pisteet tänään 60 pistettä (hylätty), joten tuloksen saati mitalin mahdollisuus meni tässä. Mutta tällaista on koiraurheilu, aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta! Niina sanoikin, ettei tätä kukaan enää ensi vuonna muista, ei vaikka koira olisi räjähtänyt sinne paalulle. 

Pirun jälkeen pidettiin harras ruokatauko. Paikalla oli kanttiiniauto jossa valikoimana oli patonkeja camembert-juustolla, olutta ja mehua. Ranskalaiset ovat joka paikassa tuntuneet ahdistuvan suunnattomasti kohdatessaan englantia puhuvia ihmisiä ja näin kävi tälläkin kertaa. Onneksi Ich habe ein bisschen deutch sprechen, joten onnistuin asioimaan saksaksi tilauksemme. Saksaa täällä tunnutaan puhuvan aika hyvin.

Kaksi viimeistä jälkeä olivat hiukan edempänä, selkeästi huonommalla pellolla. Se oli myös multaa, mutta sitä ei ollut kylvetty vaan siinä kasvoi jonkinlaisia rikkaruohoja välissä tiheästikin ja välillä vain hyvin harvakseltaan. Tällä pellolla ajoi toinen Ranskan koirakko, joka keskeytyi harhalle, ja Saksan Sabine, jonka koira taisteli hienosti loppuun ja sai 90 pistettä. Tässä vaiheessa saksalaisten tulospalvelu oli päässyt ajantasalle ja A-ryhmän koirakoilla olikin tullut enemmän tuloksia kuin meidän ryhmällämme. Katsotaan millainen tulostaso huomenna on!

Kohta lähdemme vielä juhlaillalliselle kokoontumispaikkaan.

la.jpg

 

lauantai, 2. marraskuu 2019

Maailmanmestaruuskisojen avajaiset

Neljän jälkeen eilen lähdimme ajamaan kohti kisojen avajaispaikkaa Salle des Fêtes de Bucy-le-Longia. Tämä oli ainoa kilpailijoille jaettu tieto avajaispaikasta, ei mitään osoitetta siis. Ajattelimme lyöttäytyä muiden hotellilla majoittuvien kilpailijoiden letkaan, mutta ajonopeudet ovat täällä todella kovia ja kankealla Hiacella jäimme heti kättelyssä niin pahasti jälkeen, ettemme tienneet minne muut olivat menneet. Google Maps tarjosi useitakin paikkoja kyseisellä nimellä, sillä Salle des Fêtes kääntyy juhlapaikaksi, joita täällä on paljon. Seikkailimme siis ahtailla kaduilla, kunnes totesimme, että meidän on oltava nyt eksyksissä. Otin puhelun Francisille, jolta saimme sitten osoitteen juhlapaikalle. Sen jälkeen Google osasikin opastaa meidät oikeaan paikkaan, emmekä olleet edes myöhässä, sillä olimme jo varautuneet eksymiseen aikataulussamme.

pe2.jpg

Juhlapaikka oli todella hieno. Kaikkien saavuttua paikalle (me emme olleet viimeisiä!), kilpailut avattiin. Puhujana toimi ensin koirakerhon presidentti Francis, joka puhui ranskaa. Järjestäjän puolesta oli tulkkaus englanniksi ja saksaksi. Paikalla oli lisäksi International Hovawart Federationin korkea-arvoinen edustaja ja FCI:n valvoja. Francis kertoi meille aikatauluista: aamulla klo 9 kokoonnumme Salle des Fêtesillä aamupalalle, klo 10 siirrymme pellolle ja 10.30 lähtee ensimmäinen jälki. Kisajäljet sijaitsevat kahden kilometrin päässä kokoontumispaikasta. Kilpailijat on jaettu kahteen ryhmään (A ja B) ja kummassakin ryhmässä on 6 koirakkoa. Pellolla tehdään arvonta ensimmäisen kolmen jäljen ajosta kuten Suomessakin. Pelloilla löytyy myös kanttiiniauto. 

pe.jpg

Puheiden jälkeen suoritettiin arvonta. Niina nosti B-ryhmän ja kilpailunumeron 12. B-ryhmässä on Niinan lisäksi kaksi ranskalaista, kaksi saksalaista ja slovakialainen. Sen jälkeen järjestäjälle vietiin kilpailukirja. Samalla otettiin kaikkien koirien rekisteritodistukset, jotka lähtivät tarkistukseen yön yli. Kaikkien koirien paperit tarkistetaan, jotta voidaan varmentaa niiden olevan rekisteröity asianmukaisesti FCI:hin. Tämän jälkeen koirat tarkistetiin ja liinat mitattiin ulkona.

Yhteinen illallinen järjestettiin samassa paikassa. Tarjolla oli porsasta, herneitä ja sieniä, kahdenlaista brie-juustoa sekä ranskalainen omenatorttu. Ruokajuomaksi punaviiniä ja vettä. Tuomarit istuivat aterioimassa Saksan joukkueen kanssa, mikä pisti omaan silmääni aika pahasti. Suomessa tällaista katsottaisiin paheksuvasti. Huomenna illalla meillä on myös yhteinen illallinen. 

Nyt aamulla olemme pian lähdössä kokoontumispaikalle. Sää on lämmin ja poutainen, mutta ajoittaiset tuulenpuuskat ovat kovia ja varmasti aiheuttavat monille koirakoille ongelmia.

perjantai, 1. marraskuu 2019

Viralliset harjoitukset

Blogipäivitykset laahaavat perässä, koska ajoimme kaksi seuraavaa päivää lähestulkoon yhtä soittoa perille Ranskaan. Matka sujui hyvin, eikä meidän kohdalla ollut isompia viivytyksiä. Asiointi Puolassa oli todella vaikeaa, sillä ihmiset eivät puhuneet englantia eivätkä olleet halukkaita ylipäätään kommunikoimaan. Ainoastaan eräässä mäkkärissä saimme asioitua englanniksi sen verran, että saimme tilattua ruokaa.

Puolassa oli tapahtunut vastaantulevien kaistalla paha rekkakolari juuri ennen kuin saavuimme kohdalle. Onneksi se ei viivyttänyt matkaamme, mutta hurjan näköinen se oli. Rekka oli ajanut toisen rekan perään pahasti ja vääntänyt keskikaiteen pitkältä matkalta. Kaide onneksi oli pitänyt rekan omalla puolellaan. Muutamia pienempiä peräänajoja todistimme myös Puolassa. Varsovan ohitus oli aivan järkyttävä kokemus, en ole ikinä nähnyt sellaista kuolemaahalveksuvaa ajovauhtia ja järjettömiä ohituksia autojen seikkaillessa täysin holtittomasti kolmikaistaisella tiellä. Nopeusrajoitus oli tiellä 140 km/h, mutta näytti siltä että suurin osa ajoi niin lujaa kuin autosta lähti. Ohituksia tehtiin oikealta ja vasemmalta yhtä aikaa, syöksyttiin kaistalta toiselle täysin arvaamattomasti ja tungettiin sellaisiin väleihin, joihin ei ole mahdollista mahtua. Luojan kiitos selvisimme sieltä ehjin nahoin. Ei auttanut muu kuin pysyä reunimmaisella rekkakaistalla ja jättää reilu turvaväli, että koheltajilla on tarpeeksi tilaa ja itselle jää reaktioaikaa jarrutukselle. En ole eläessäni pelännyt niin paljon kuin Varsovan ohituksella. Puolassa ajoimme maksullisia teitä pitkin ja nämä tikettipisteet aiheuttivat meille maalaistolloille aikamoista päänvaivaa aluksi. Pienen hämmästelyn jälkeen kyllä pääsimme jatkamaan matkaa pisteeltä toiselle.

Liikenne muuttui kuin veitsellä leikaten Saksan rajan ylityksen jälkeen. Olimme rajalla hieman ennen keskiyötä keskiviikkona. Tietöistä johtuen alussa matkanteko oli hidasta. Saksan rajan jälkeen autojen määrä liikenteessä väheni dramaattisesti ja kuljettajien ajotyyli muuttui täysin. Saksassa matka sujui todella mukavasti päästyämme kolmikaistaiselle Autobahnille. Nopeusrajoitus oli koko matkan 130 km/h, mutta kaikki kuljettajat käyttäytyivät hyvin loogisesti, rauhallisesti ja tiedottivat aikomuksistaan hyvissä ajoin, joten matkanteko oli erittäin miellyttävää ja helppoa. Saksalaisten kanssa pystyi jo vähän asioimaan englanniksi. Pysähdyimme Saksassa eräälle rekkapysäkille kolmen aikoihin yöllä ja nukuimme Hiacessa muutaman tunnin. Puoli kuudelta heräsimme jatkamaan matkaa ja poikkesimme hakemaan aamupalaa huoltoasemalta. Torstai vedettiinkin auton ratissa vielä raivokkaammin. Keskiviikkona teimme useampia koiranulkoilutus- ja wc-pysähdyksiä, mutta torstaina selvästi alkoi jo poltella perille pääseminen eikä maltettu pysähtyä montakaan kertaa. 

Saksasta ajoimme Belgiaan ja siitä Ranskaan. Via Balticalta päästyämme tiet olivat olleet valtaosaksi kolmikaistaisia. Huonoimmassa kunnossa tiet olivat Saksassa ja Belgiassa. Ajokeli onneksi suosi meitä. Belgiassa emme pysähtyneet ollenkaan ja Ranskassakin vasta perille päästyämme. Saavuimme majapaikkaamme neljältä iltapäivällä torstaina. Olo oli molemmilla aika ränssääntynyt ja väsymys painoi raskaasti. Piru matkusti kärsivällisesti, mutta noin pitkän automatkan jälkeen se oli aika tukkoinen ja alkoi illalla ontua takajalkaansa. Onneksi matkassa oli koirahieroja! Hierottuani Pirun takajalat se alkoi taas liikkumaan puhtaasti. Lihakset olivat vain niin tukossa pitkän matkan jäljiltä. 

Perjantaina lähdimme treeneihin varatulle pellolle aamupalan jälkeen. Soitin torstai-iltana Bucy-le-Longin koirakerhon presidentille pyytääkseni treenimahdollisuutta aamulle. Huono kielitaito vaivasi molemmissa päissä, mutta sitkeän yrityksen ja muutaman tekstiviestin ja soiton jälkeen olimme yhtä mieltä siitä, että tapaamme klo 9 perjantaiaamuna Bucy-le-Longin koirakerholla. Francis Dedier osoittautui mukavaksi ja vieraanvaraiseksi mieheksi. Meille oli croissantit ja kahvit keitettynä kerhotalolla. Hän kertoi meille toiminnastaan. Kerholla harrastettiin ringiä, agilityä, tottelevaisuutta ja "koirakoulua", mikä luultavasti tarkoitti arkitottelevaisuutta. Kerholla oli kaksi kenttää, toinen agilitylle ja toinen ringille. Samana viikonloppuna hoffien MM-kisojen kanssa kerholla järjestetään myös tottelevaisuuskilpailut. Lisäksi parin viikon päästä kerho järjestää France Pistage-jäljestyskilpailun, jonne osallistuu kolmisenkymmentä koiraa. Francis kertoi, että laji on helpompi eikä koiran tarvitse jäljestää siinä niin korrektisti kuin FH:ssa. Kilpailun kulut kerholle ovat 30 000 euroa! Ilmeisesti maavuokrat pelloista ovat suurin kuluerä, sillä täällä ei ole samanlaista jokamiehenoikeuskulttuuria tai ystävällisiä maanomistajia kuin meillä Suomessa. Pelloille pääsee vain rahalla.

ranska.jpg

Pelto oli hienoa vehnänorasta ja maaperä hyvin hiekkaista. Suomalaisesta savesta ei ollut tietoakaan. Vesisateesta johtuen pelto oli aika pehmeää, josta meitä varoiteltiin etukäteen. Kävellen siellä kyllä pääsi kulkemaan oikein hyvin. Mikäli käsitin oikein Francisin puheet, samalla pellolla on huomenna myös kisajälki. Niina lähti tekemään treenijälkeä ja itse kävin sillä välin kävellen Pirun kanssa katsomassa Venizen kylää, joka oli aivan pellon vieressä. Luonto on täällä todella rehevää ja kaunista, talot aivan ihania ja kaikki pihat visusti aidattuja. Kukkia kasvaa joka puolella. Jo ajomatkan aikana kiinnitimme huomiota siihen, miten paljon teiden varsien esteettisyyteen on panostettu ja esimerkiksi liikenneramppien välissä kasvaa siistiä nurmikkoa. Siltoja yms. rakennelmia on selvästi maisemoitu istutuksin ja kaikkialla on todella siistiä. Paitsi tässä hotellin ympärillä, täällä on todella roskaista. 

ranska4.jpg

ranska5.jpg

ranska6.jpg

Keli on ollut tänään sateinen ja ajoittaiset tuulenpuuskat ovat kovia. Pirun jäljeltä ensimmäinen esine oli siirtynyt ja viides esine lähtenyt kokonaan tuulen mukana. Tein Pirulle kolme harhajälkeä jäljen loppupäähän. Se jäljesti alkuun aavistuksen nuhaisesti ja pyörähti kahdessa piikissä. Sen jälkeen Piru saikin kaasun auki ja meinasi lähteä ihan vetämään. Jäljen loppupuoliskon se jäljesti hyvin ja Niina sanoi olevansa ihan tyytyväinen harjoitukseen. Kilpailut avataan tänään viideltä.

tiistai, 29. lokakuu 2019

Ensimmäinen matkapäivä: Latvia

Ensimmäinen matkapäivä on nyt pulkassa! Aamupäivällä allekirjoittanut vei saksanpaimenkoiransa Jeren huomaan Eläinhoitola Kotikoloon Keikyään matkan ajaksi. Sen jälkeen pakkasimme Hiacen matkakuntoon ja lähdimme ajamaan kohti Helsingin satamaa, tähtäimenä laiva Tallinnaan. Olimme jo etukäteen ostaneet menolipun 16.30 lähtevään laivaan. Piru oli tohkeissaan lähdöstä, selvästi aavistellen tulevia koitoksia. Koira taisikin padota koko matkan satamaan! Toivotaan, ettei se jatka samaan malliin koko matkaa, muutoin voi olla takki aika tyhjänä Ranskassa!

Laivasta pääsimme ulos 18.30, josta suuntasimme Via Balticalle. Liikenne oli tähän kellonaikaan jo selvästi rauhoittunut, joten rauhaksiin saimme ajella rekkojen seassa. Ainoa säikähdys liikenteessä tuli, kun rekasta oli räjähtänyt rengas ja sen jäänteet olivat suoraan keskellä kaistaa. Pimeässä sitä ei ehtinyt näkemään ajoissa ja se pitikin aika mäjäyksen osuessaan autoon. Mitään ei onneksi tuntunut kuitenkaan hajoavan ja pysähtyessämme seuraavalle huoltoasemalle tankkaamaan tarkistimme, ettei autoon todella ollut jäänyt mitään jälkiä törmäyksestä. Huh huh!

Väsymys alkoi vaivaamaan vasta tässä puolen yön lähestyessä. Päätimme pysähtyä Riikan lähelle Adaziin, josta löysimme Port Hotellin aivan Via Baltican varrelta. Hotelli on pääpiirteittäin siisti ja asiallinen, joskin minulla on epäilys, että joku on ampunut itsensä huoneessamme, sillä katossa näyttää olevan veriroiskeita. Huoneen hintaan kuuluu aamupala, mutta luultavasti lähdemme liikkeelle jo ennen sen tarjoamisaikaa, sillä meillä on vielä 23 tunnin ajomatka edessä. Piru on matkustanut tottuneesti ja söi äsken hyvällä ruokahalulla. 

Nyt lyhyet unet ja aamulla taas matka jatkuu!