Blogipäivitykset raahavat perässä, sillä lähdimme ajamaan takaisin Suomeen heti kisojen päättäjäisten jälkeen. Taas vedettiin ihan yhtä soittoa, joten blogin päivittäminen ei ollut mahdollista.

Sunnuntaina alkoi se vesisade, jota oli luvattu koko kisojen ajan. Onneksi itse vältyimme siltä, vaikka ryhmän viimeisenä jäljestänyt Kerstin joutuikin pahaan kaatosateeseen kesken jäljen. Aamulla kokoonnuimme taas kisakeskukseen aamupalalle ja lähdimme siitä yhdessä pelloille. Niina nosti arvonnassa kolmannen jäljen, joka olikin katselijoiden kannalta ainoa, jonka näki hyvin. Pohjat olivat vehnänorasta kuten lauantainakin. Tänään B-ryhmää tuomaroi ranskalainen Vincent Solare. 

Päivän ensimmäisenä jäljesti saksalainen Sabine Kessler, jonka koira teki hienon 98 pisteen jäljen. Toisena Ranskan koirakko 81 pisteellä ja sitten oli Niinan vuoro. Piru teki tarkkaa työtä, joskin se oli aavistuksen laiskemman oloinen kuin lauantaina. Esineilmaisut olivat hieman hitaat. Jäljentekijät olivat kävelleet jäljet ristiin ja siitä syystä kaavio oli hieman erikoinen kaarreosuuden kohdalta. Jäljentekijä opasti Niinaa missä oma jälki kulkee ja koiran olisi saanut ohjata omalle jäljelle tässä risteyskohdassa, jos se olisi häiriintynyt. Pirua ei kuitenkaan sellaiset hetkauttaneet, tällaiset ovat sille ihan tuttua kauraa. Kaarreosuus oli vain aika hassusti tehty ja kulki aivan kiinni viereisessä jäljessä. Yksi esine Pirulta jäi nostamatta ja sunnuntain pisteinä 91. 

Slovakian koira jäi tänäänkin paalulle. Neljäntenä ajanut ranskalainen diskattiin jostain syytä, jota on ihmetelty jälkipyykkinä kovasti. Syytä emme tiedä miksi. Ryhmän viimeisenä ajanut Kerstin sai 78 pistettä. Tänään saksalaisten tulospalvelu oli toiminut aika tehokkaasti ja pystyin seuraamaan myös A-ryhmän tuloksia. Unkarilainen koira sai 10 pistettä jäljeltä. Tapaus oli aika erikoinen, sillä jälki oli yksinkertaisesti kadonnut siten, ettei jäljentekijäkään pystynyt sitä löytämään. Koirakon olisi sääntöjen mukaan kuulunut saada uusi jälki, mutta ryhmän tuomari ei siihen suostunut. Unkarilaiset olivat syystä aika tyytymättömiä tähän, sillä koira oli edellisenä päivänä tehnyt 92 pisteen tuloksen. 

Siirryimme viettämään kisojen päättäjäisiä Bucy-le-Longin koiraklubille. Ranskalaiseen tapaan kilistelimme shampanjalla palkintojenjaossa. Päällimmäisenä Ranskan turneesta onkin jäänyt mieleen, että joka paikassa on shampanjaa, camembert-juustoa ja patonkeja, jopa pelloilla liikkuneessa kanttiiniautossa. Kilpailukirjojen yhteydessä palautettiin myös koirien rekisteritodistukset, joten nyt Piru on todettu puhdasrotuiseksi koiraksi ihan kansainvälisessä hovawartyhdistyksessä asti! 

Maailmanmestaruuden voitti tänä vuonna Tsekin Katerina Houskova koirallaan Drakulka Katcina Smecka pistein 189. Hopealle tuli Saksan Sabine Kessler ja Escada vom Hohenloher Land 188 pisteellä ja pronssille Ranskan Birgitte Pauget ja Aleka von den Füchsen 178p. Kilpailuissa saatiin viisi tulosta. Niinan ja Pirun lauantainen epäonnistuminen jätti parin ilman tulosta. Palkintopöydällä oli yllättävästi taas shampanjaa, lisäksi mitalistit saivat upeat hovawart-naulakot ja kaikille kilpailijoille annettiin hieno hoffi-jälkipaalu kotiinvietäväksi.

Tunnelma kilpailupaikalla oli mahtava. Hovawartväki osoittautui välittömiksi ja ystävällisiksi myös kansainvälisesti. Oli hienoa päästä mukaan tälle matkalle! Kotiinlähtö poltteli meitä molempia jo kisojen päättyessä, sillä meillä oli 2800 kilometrin ajomatka sekä 2 tunnin laivamatka vielä edessä. Onneksi järjestäjät huomioivat meidät pitkältä saapuneet ja pyrkivät päättämään kilpailut nopeasti. Pääsimme lähtemään matkaan puoli viideltä sunnuntai-iltapäivänä ja ajaa posotimme yhtä soittoa Saksaan, missä nukuimme muutaman tunnin autossa. Frankfurtissa ajoin harhaan erässä rampissa, mistä minun olisi pitänyt liittyä kolmen kaistan läpi seuraavaan ramppiin. Liikennettä oli tietysti jonkun verran ja pupu meni pöksyyn ja ajoin ohi. Tätä liittymistä jouduttiinkin harjoittelemaan sitten pariin otteeseen niin, että vasta kolmannella yrityksellä onnistuin tunkemaan sinne minne pitikin. Puolassa ajoimme toisen kerran harhaan tiemerkintöjen vuoksi, sillä kylteissä luki juuri se mitä pitikin ja yhtäkkiä ajoimmekin aivan päinvastaiseen suuntaan. Tässä jouduimme tekemään parinkymmenen kilometrin ylimääräisen lenkin, että pääsimme takaisin oikeaan suuntaan. Samassa yhteydessä päätimme etsiä tankkauspaikan, minkä takia jouduimme myös poikkeamaan reitiltä. Puolassa huoltoasemia ei ihan turhan paljon ole.

Puolan läpiajo maanantaina kestikin sitten ihan aamusta iltaan. Varsovan liepeillä liikenne oli tällä kertaa hämmästyttävän rauhallista, sekopäisiä autoilijoita oli vain muutamia eikä kuoleman tuntu ihan jatkuvasti läsnä matkalla. Liettuan läpi Latviaan ajoimme maanantaiyönä. Uskomaton tuuri kävi, kun satuimme tienvarsihotellille juuri ennen kahtatoista yöllä, jolloin se olisi mennyt kiinni. Olimme jo pelänneet joutuvamme nukkumaan autossa myös toisen yön, sillä useisiin kymmeniin kilometreihin matkan varrella ei ollut yhtään mitään. Olipa upeaa päästä suihkuun ja sänkyyn nukkumaan! Päätimme viipyä hotellissa seitsemään asti aamulla, että pääsisimme myös aamupalalle. Uni tulikin kyllä tarpeeseen.

Tiistaina meillä oli vielä kuuden tunnin ajomatka Tallinnan satamaan. Varasin matkalta laivalipun 16.30 lähtevään laivaan. Päivä oli ollut hyvin tuulinen ja myös laivamatka oli aikamoista keinuntaa. Aluksi pelkäsin tulevani merisairaaksi, mutta alkumatkan lievä kuvotus onneksi väistyi nopeasti. Helsinkiin saavuimme 18.30 ja jostain käsittämättömästä syystä molemmat navigaattorit ohjasivat meidät kiertoreittiä kakkostietä Sastamalaan. Isoa kolmostietä olisi ollut paljon mukavampi ajaa. Olimme kotona yhdeksän aikaan tiistai-iltana. Paluu Suomeen oli karu lämpimän Ranskan jälkeen, siellä oli viitisentoista astetta lämmintä ja tarkeni hyvin ilman takkia ulkona, joskaan ei enää tuulisella pellolla. Mutta olipahan hieno reissu! Tätä muistellaan kyllä pitkään.